Petroskoi-viikon keskiviikkona teemanamme oli tonttuleikit. Kuvaamataidon valinnaisryhmä on taiteillut ”kuvaseinäkkeitä” suomalaisista ja venäläisistä jouluhahmoista. Koko loppuviikon ajan oppilailla on mahdollisuus käydä kuvauttamassa itsensä esimerkiksi pakkasukkona, eli sinisiin pukeutuneena venäläisenä joulupukkina (Дед Мороз), tai lumineitona (Снегурочка). Valeriia ja Daria 3B-luokalta poseerasivat innokkaina kuvissa.

Koulun oppilaat olivat pukeutuneet tonttulakkeihin, ja 2B-luokka osallistui 6.-luokkalaisten järjestämään tonttuleikkipajaan. Lisäksi tonttuleikkejä opetettiin välitunnilla innokkaille leikkijöille.